RSD järjesti kahdelle nuorelle rallilupaukselle koulutusta Armin Schwarzin Rally & Driving Experiencessä Levillä. Yhdistyksen henkilöt seurasivat kauden 2017 aikana kahdeksan nuoren kuljettajan tuloksia ja loppukaudesta heistä viisi kutsuttiin haastatteluihin. Lisäksi heidän piti laati esitelmä itsestään sekä tulevaisuuden suunnitelmistaan ralliurallaan etenemisestä. Lopulta vain kaksi tarttui tilaisuuteen ja saapui haastatteluihin sekä matkusti koulutukseen.

Schwarz aikataulutti koulutuksen yhteen päivään, joka sisälsi auton käsittelyharjoituksia, nuottikoulutusta sekä nuotista ajoa. Mestari itse seurasi kartturin paikalla oppilaan auton käsittelyä antaen tärkeitä ohjeita ja vinkkejä kehuja ja parannusehdotuksia unohtamatta.

RSD Racing Finland on myös aikaisemmin järjestänyt vastaavia tapahtumia, mutta nyt valittuja kuljettajia on tarkoitus viedä urallaan eteenpäin pidemmän tähtäimen yhteistyöllä Armin Schwarzin kanssa. Kuljettajien nimet ja yhteistyökuviosta tiedottaminen tapahtuvat myöhemmin, kun kaikkien osapuolten suunnitelmat saadaan yhteen nippuun.